Ryanair palauttaa kaikki Lappeenrannan lennot myyntiin - uusi lentoyhteys Saksan Baijerista Lappeenrantaan avataan heinäkuussa

Euroopan suurin halpalentoyhtiö Ryanair on palauttanut kaikki suunnitellut lennot myyntiin Lappeenrantaan. Bergamon ja Wienin lennot käynnistyvät kesää kohti asteittain, Budapestin ja Berliinin lennot marraskuusta alkaen.

Ryanair avaa myös uuden reitin heinäkuussa Lappeenrannan ja Etelä-Saksan välille. Reitti lennetään Memmingenin lentoasemalta, joka sijaitsee 110 kilometriä Münchenistä lounaaseen. Kaikki Ryanairin reitit on suunniteltu ympärivuotisiksi ja ne lennetään kaksi kertaa viikossa.

Lappeenrannan Lentoasema Oy:n toimitusjohtaja Eija Joron mukaan vuoden 2021 tarjolla olevien lentopaikkojen määrä tulee tämänhetkisen tiedon mukaan olemaan noin 70 000.

- Koronatilanne on vakava ja kaikin puolin haastava, mutta tulevaisuuden uskoa löytyy. Siksi olemme iloisia, että Ryanair on päättänyt palauttaa kaikki suorat, edulliset ja ympärivuotiset lentoyhteydet Lappeenrantaan. Vuositasolla tarjolla oleva paikkamäärä tällä liikenneohjelmalla on lähes 200 000 lentopaikkaa normaalitilanteessa.

- Pyrimme rakentamaan ihanteellista reittivalikoimaa nimenomaan Saimaan alueen matkailun kasvua ja elinvoimaa ajatellen. Tätä tavoitetta tämä reittivalikoima palvelee erityisen hyvin, Joro iloitsee.

Joro painottaa, että kun lentoliikenne palautuu aikanaan kohti normaalia, Lappeenrannan lentoasemalla toimitaan tällöinkin kaikilta osin viranomaisten määräysten ja suositusten mukaisesti.

- Toivomme, että kesällä koronatilanne olisi jo parempi. Vaikka tilanteen ja siihen liittyvien matkustusrajoitusten vuoksi suunnitelmiin tulisikin muutoksia, sovitut lentoyhteydet on tarkoitus palauttaa, kun tilanne sen sallii.

Maailmanlaajuinen pandemia on aiheuttanut lentoliikenteelle ja matkailuyrityksille ennennäkemättömiä haasteita. Joron mielestä olennaista olisi nyt saada yhtenäinen käytäntö matkustusrajoitusten osalta EU:n tasolla. Pandemia myös muuttaa ihmisten matkustuskäyttäytymistä.

- Vapaa-ajan matkustuksen arvioidaan käynnistyvän ensimmäisenä rokotekattavuuden lisääntyessä ja matkustusrajoitusten höllentyessä.

- Rauhalliset kohteet, kuten Suomi ja Saimaan alue, joissa voi viettää rentouttavan loman ilman ruuhkia, kiinnostavat tässä tilanteessa yhä enemmän. Saksankielinen Eurooppa ja Pohjois-Italia ovat erittäin potentiaalisia markkina-alueita alueemme matkailun näkökulmasta.

Varattuja lentoja voi siirtää tai muuttaa

Ryanairin saksankielisen alueen pr- ja viestintäjohtaja Tanja Erlich iloitsee uudesta Memmingenin ja Lappeenrannan välisestä lentoreitistä.

- Matkustusrajoitukset muuttuvat jatkuvasti, joten asiakkaat voivat nyt varata lennot hyvin ansaitulle lomalleen tietäen, että he voivat siirtää tai muuttaa matkustuspäiviään jopa kahteen kertaan ilman muutosmaksua. Tämä koskee varauksia, jotka on tehty lennoille 31.10.2021 saakka.

Uuden reitin avausta juhlistaakseen Ryanair on laittanut myyntiin tarjoushintaisia lippuja alkaen hintaan 24,99 €. Matkustusaika on lokakuun loppuun saakka ja tarjous voimassa sunnuntaihin 21.3.2021 saakka. Varauksia voi tehdä Ryanairin verkkosivustolla.

Lisätietoja:

Lappeenrannan Lentoasema Oy, toimitusjohtaja Eija Joro
puh. 040 5022411, eija.joro(a)lppairport.fi

suomi